Matemaattisten aineiden opettajien liitto MAOL juhlii tänä vuonna 90-vuotissynttäreitään. Sen kunniaksi syyskoulutuspäivät 2025 järjestettiin tavallista näyttävämmin laivalla. Siellä oli huikea ohjelma työpajoineen ja esitelmineen, ja minulla oli onni päästä pitämään iltajuhlassa pääpuheenvuoro.
Ajattelin, että näin hienoon tilaisuuteen täytyy panostaa aivan erityisesti. Minua oli jo jonkin aikaa kiinnostanut kehittää yleistajuisia matikkaesityksiäni menevämpään suuntaan niin, etteivät ne muistuttaisi liikaa luentoja tai oppitunteja. Tässä kohtaa terhennyin ja kyselin apua teatteritieteen professori Hanna Korsbergiltä. Hän luotasi verkostojaan, ja niin sain yhteyden Meiju Paxiin. Yhteistyö Meijun kanssa sujui kuin tanssi, ja niin syntyi matemaattinen komedianäytelmä Harrastajan matematiikka. Liikaa juonesta paljastamatta mainitsen, että tärkeässä osassa on uusi teknologia, jolla voi soittaa menneisyteen. Kuva Mentennistä alla.

Näytelmä sai hyvän vastaanoton, ja osa sen sutkauksista päätyi juhlaillallisen puheisiinkin. Jos tarvitset viihdyttävää matikkaesitystä tapahtumaasi, ota yhteyttä!
Reissu oli kaikin puolin hauska. Laitan alle vielä muutaman kuvan.







